Sunnuntaiaamu Hiirulassa

Äiti, meillä ei ole lusikoita! Miten me tätä syödään!

Puurokattila on nostettu pöydälle, lapset istutettu pöydän ääreen puurokulhot edessä, mutta jotain todella puuttuu.

Ei äiti voi kaikkea muistaa, hän on mennyt vauvan kanssa uuteen keinuunsa istumaan, viettämään rauhallista sunnuntaiaamun hetkeä.

Amalia on tosiaan saanut kaipaamansa keinun. Ja uuden mekon. Hän on kovin tyytyväinen nyt.

                                    
                                                                                              

Aapeli veisti puusta puurokauhan ja tammenterhon osista lapsille puurokulhot.
              _____________________________________________________________

Pihallani kasvaa tammi ja syksyllä löytyy paljon tammenterhoja. Niistä olen nyt viime päivinä tehnyt toisenkin kulhon, myös puurokauhan kupu (?) on samaa alkuperää. "Lasikannu" on kuulakärkikynästä tehty. Keinu on tehty pahvista (Ohje löytyy Nukkekoti-lehdestä nro 4/2014). Keittiön tuolit on kasattu rakettitikuista, kahvitikuista ja pahvista.

Sieltä he saapuvat!

Kotiin saapui kaksi punaposkinen naista, hymy huulilla, vaikka takana oli muhkurainen linja-automatka Salmenkylästä. Terttu kantoi käsissään suurta koria täynnä omenoita. Miten tuon oven nyt saa auki?

 Vain kukkasta kantava Kerttu avaa oven ja sisälle.

 

 Villatakit henkareihin ja Kerttu nousee nopsaan portaita ylös. Onkohan se naapurin Kauko käynyt maalaamassa lattiani, kuten oli vähän puhetta?

 ON ON ON, punaruskeaa, jippii!!!

Entäpä se väliovi? Laittoikohan senkin?





Tässä ON OVI. Siitäpä on mainio kulkea.

 

 

               Alakerran olohuoneessa alettiin muistella...

Kerttu, minä soitan, lauletaan

     Tänään en voi luokses tulla, 

yöhön synkkään tieni käy...

Mutta Kerttu on väsynyt ja pötkähtää sohvalle. Jalkojakin kolottaa...

 Sitten se alkaa, se puheenporina, eikä meinaa tulla loppua.

 Ai kun ne ravut oli hyviä... siis mitähän siitä Salmen ja Arvon jutusta tulee... kuinka sä Kerttu niin liki Arvoa... ei kun Arvo se...mä voitin se Urkin sulkapallossa... hei, meille hankitaan sitten sulkapallomailat heti huomenna...luuletko, että Urkki ja Iitukka... meillekin piha... se letkajenkka oli sitten hauskaa... sä lauloit niin kovaa... itse... laulettaisko taas jotain... silakkapihvejä pitää kyllä laittaa...

Kaikki muistot sikin sokin siinä kertaillaan, selvästi oli hauska reissu.

 Katso nyt tätä kuvaa...








Muutama kuva rapujuhlista jäi pöydälle, kun naiset lopulta malttoivat kivuta yläkertaan nukkumaan.

 

SALMELLE KIITOS KUTSUSTA

 Kerttu ja Terttu

Kun kissat on poissa, niin ....

Rintamamiestalon naiset, ne Terttu ja Kerttu, ovat jo pitkään juputtaneet, etteikö tässä talossa mitään tapahdu. Vieläkään ei pääse portaita yläkertaan... Missä viipyy yläkerran huoneiden väliovi, hankalaa tuo kulku seinän läpi... Minäpä tartuin toimeen, kun lähtivät sinne Salmen luo. Salmehan asuu siellä rintamamiestalo 50:ssä. Saavatpa naiset yllättyä, kun kotiin saapuvat. (Kattoa ei vielä kyllä ole, onneksi eivät ole sitä huomanneet vielä vaatia).


Välikatto siis irti ja sahattiin aukko portaiden päähän. Onneksi ei ole oikea talo, tuosta reiästä on ehkä hankala kulkea... Kaiteet puuttuvat, pitäisi varmaan nikkaroida ennenkuin naiset palaavat. Etteivät tipu...

  
Sitten oviaukko huoneiden väliin ja ovi siihen. Nyt saavat ravata toistensa luona minkä kerkeävät. Kerttu oli vähän maininnut tuosta oman huoneensa lattian väristäkin, halusi sittenkin tummemman, no saakoon, maalasin sen vaalean lattian punaruskeaksi (Joo, tykkään itsekin hieman tummemmista lattioista). Olohuoneen lattiankin petsasin hieman tummemmalla sävyllä. Kelpaakohan, vai vieläkö tartun pensseliin. No ei se olisi ensimmäinen eikä toinenkaan kerta, kun mieli muuttuu...

 Sieltä se näkyy Kertun huone oviaukosta. (Tuo toinen ovihan vie pesuhuone-vessayhdistelmään).

 Talossa on nyt (liian) siistiä, mutta eiköhän tilanne muutu, kun nämä emännät saapuvat taas. Kaipa he ne verhotkin saavat sitten ikkunoihin...

Siellä Salmen luona he näkivät sitten puutarhankin ja kaikkea kivaa pihalla, varmaan tännekin alkavat vaatia...Kunhan pitävät kaksilahkeiset loitolla, ei tänne taloon moisia mahdu (eihän?).

Kannuja

Maanantain miniryhmässä syntyi kannu jos toinenkin. Täältä saimme mukavat ohjeet, kiitos.
Tässä ryhmämme tuotokset:

 Omat kannuni valmistuivat loppuun vasta tänä aamuna, kun siirsin niihin kuvat. Amalia kävi ne heti ostamassa kotiinsa.

Nyt pitää laittaa talteen erilaisia kuulakärki- yms. kyniä, oma loppuunkulutettu kynävarastoni oli aika suppea.

 UUSI LUKIJANI TERVETULOA!

Sisustusta

Aapeli ja Amalia ovat kylälästen avustuksella saaneet alakertaa jo melko pitkälle sisustettua.

Keskellä on se pieni eteistila, siellä portaat siirrettiinkin eri päin, nyt ne kulkevat piilossa tuon uuden kaapin takana. Eteiseen saatiin näin hieman enemmän seinätilaa.

 

 Aapeli sai kirjahyllynsä seinälle ja sinne jo rakkaat kirjansa. Mutta... tuo kallo... sehän on rotan... Melkein sukulaisen. Se on kuitenkin Aapelin mielestä niin hieno, että jää sinne hyllyyn. Kotilot on Amalia kerännyt läheisiltä rannoilta ja nekin pääsivät hyllylle. Aapelille luonto on hyvin läheinen.

 

Kyläläiset lahjoittivat punaisen kaapin. Punainen... täällä ei ole noin värikästä muuta... Amalia tykkää kuitenkin kovasti punaisesta kaapista ja laittaa sen tuohon eteistilaan, siihen se mahtuu juuri ja juuri.

 Seinävaate, jossa on hirven kuva, pääsee takan yläpuolelle. (Tämä on lahja Sirkalta, edellisen vuoden joulukalenterivaihdosta).

 Ryijy laitetaan tähän uunin viereen. Kovin on tyhjän näköinen tuo alapuoli, siihen Amalia haluaa vielä lipaston.

Hiirulat saavat taloonsa nyt monta sellaista tavaraa, joille ei ole aiemmin oikein löytynyt paikkaa. Punainen kaappi on vanha, mieheni jo yli 30 vuotta sitten tekemä, punaiseksi petsattu, ja sellaisena saa pysyä.

Ilta saapuu Hiirulan taloon

Maanantai-ilta alkaa pimentyä. Lapset ovat jo menneet nukkumaan. Lastenhuone on saanut kalustusta, nyt pääsivät piiperot jo omiin sänkyihinsä tai ... miten onkaan, samassa sängyssä ahtaasti nukkuvat Iitu ja Liinu. Peetu on sentään kivunnut yläsänkyyn tilkkupeiton alle.

 Amalia tassuttelee vielä keittiössä. Paljon on mietittävää, vaikka monta asiaa on saatu jo kuntoon.
 Tuolle tyhjälle seinälle... voisikohan Matias rakentaa sellaisen astiahyllyn... jotain siihen pitää saada...

 

 Kaappiin on jo kertynyt monenlaista tavaraa. Eilen Amalian virkkuukoukku oli vikkelässä touhussa ja huuvan kulmalle ilmestyi patalaput. Kylläpä se tassuja polttelikin tuo kuuma kattila ennen.

 

Tämä pieni huone alkaa olla jo täynnä huonekaluja, kaikki ei ole vielä paikoillaan, kirjahylly on kummasti vain pöydän kulmalla. No, nostetaan se pian, kunhan sinne on ilmestynyt kirjoja.

                             Aapeli haluaisi vielä hetken lukea. Minkähän kirjan valitsisi?

                   Vanhempien sänky on saanut lakanat. Olisiko jo nukkumaanmenon aika?

Kalustajaminä on väsännyt viimeaikoina: mustavalkoisen nojatuolin (toinen tuoli vohkittiin Marjalta, mitäs ei pitänyt puoliaan), lastenhuoneen sängyt, keittiöön pöytätasoa, ommellut parisängyn lakanat (peitto tehtiin jo talvella vanhoista sormikkaista ja puuvillaisesta neuleesta) ja virkannut patalaput. Muut huonekalut ja monet pienet keittiötarvikkeet löytyivät kätköistä tai otettiin ensimmäisestä nukkekodistani, se kun joutuu seuraavaksi remonttiin ja muodonmuutokseen, isot matot huonekalukangaspaloja.

Pientä sisustamista hiiritalossa

Eipä ole Hiirulat kovin paljoa ehtineet vielä kotiaan laittaa, mutta verho-ostoksilla on Amalia sentään ehtinyt käydä. Kolme huonetta on saanut verhot.

 Tässä huoneessa ei olekaan vielä muuta kuin nuo verhot.

 Keittiönurkkaukseen Amalia laittoi laskosverhon. Hellan viereen on nikkaroitu pieni kaappi, ovien tilalle on laitettu vain kangasverho.

Aapeli on kovin tyytyväinen. Hän on saanut jo kirjoituspöydän. Onkohan puhelinlinjakin jo auki? Tuoli pitäisi saada, sellainen, jossa on takana hännän mentävä aukko... Tännekin on ahkera Amalia jo saanut verhot ikkunoihin.

 

Amalia laittaa vuodevaatteita, vanhemmat ovat saaneet sängyn, siihen patjan ja tyynyt, mutta lakanat puuttuu vielä. Eiköhän nukkuminen onnistu ilman niitäkin, vilttejä on sentään jo peitoksi.

 

Keittiössä kaappi ja pöytä vaihtoivat paikkaa (lopullisestiko, en tiedä). Ruoka syödään vielä näköjään seisaaltaan ...

Huonekalujen materiaalit sytyketikkua, jäätelötikkua, rakettitikkua, kahvitikkua, pahvia...

 

Lapset - kouluun!

 

    Tuskin Hiirulan perhe oli päässyt tutustumaan sisätiloihin, kun ovelle koputettiin.

Sofia- neiti, kylän opettaja,  siellä kolkutteli.

" Päivää, päivää, hauska tutustua. Kuulin teistä Matiakselta. Lapset... niin... kouluun... eikös he jo niin vanhoja liene... Tuossa pienen matkan päässä on Metsolan koulu ja sopivasti kolme lasta sinne vielä mahtuisi."
Sofia-neiti kumartui lasten puoleen. "Eikös olisi jo hauska osata lukea? Uusia kavereitakin löytyisi. Ja siellä saa myös soittaa."
Lapset ovat hieman ihmeissään, kouluun... Mutta pian he riemastuivat, koulussa olisi varmaan hirmu kivaa!!!

Siellä he nyt ovat, jokainen sai uuden vieruskaverin, Liinu ja Peetu puput ja Iitu karhulapsen.

Kaikki sujui ensin rauhallisesti, mutta eihän ne malta hiirilapset aloillaan olla kauaa, oli niin monta hassua juttua koulussa.

 Ope, Sofia-neiti, onks noi ihmisiä?       Mikä tuo eläin on, jolla on vihreä takki selässä?

  

  Saaks näillä kiivetä, ope?          

 

                         

  Ope, Sofia-neiti, mitä me voitais laulaa?
 

 Sofia-neiti huokaisee. Ehkä huomenna on jo rauhallisempaa.