torstai 2. heinäkuuta 2020

Luontopolku

Järvenpäässä on kesänäyttely otsikolla Satua ja totta - kurkistuksia minimaailmaan.

Teemoja on useita, yksi lähes kokonaan minun ideoima ja toteuttama on Luontopolku.

 
Sammallammen luontopolku-kyltin on tehnyt kerhokaveri Taija.

                                Pitäähän sitä reittiä tutkailla ennenkuin lähtee patikoimaan

                                         Ennen polun alkua on retkeilijöille telttailupaikka

                                            Siellä voi myöskin yöpyä vaikka vankkureissa.
                                            Sienestäjille löytyy myös hyvät sienipaikat

Nämä herrat ovat istahtaneet rovion ääreen.

Ennen patikointia voi hetken lepuuttaa jalkojaan  pöydän ääressä.

 Lintutorni sijaitsee reitin alkupäässä, sieltä voi kiikaroida tai katsoa kaukoputkella, jos vaikka näkyisi kotka tai jotain muita lintuja.

Mitä näkyy, kerro jo!

Ja sitten matkaan. Ensin pitää ylittää joki.

Joen oikealla puolella on ensimmäinen jääkauden jättämä jälki, iso siirtolohkare.
Retkeilijät eivät huomaa lainkaan kiven takana piileskelevää kettua.
Reitin vasemmalla puolella kumpareen alaosassa on muinaisen meren rantaa, veden pyöreäksi hiomien  kivien muodostama muinaisranta eli pirunpelto (kuvassa pilkistää hieman sillan takaa).

 Pitkospuilla seisova mies taitaa säikähtää jotain. Jos oikein tarkkaan katsoo, ison puun juurella  näkee kävelevän karhun poikasineen. Sietääkin sitä hieman pelästyä!



Vain mielikuvitusmaailmassa voi olla näin: hirvenmetsästysseurue on istahtanut nuotiolle, hirvi katselee heitä puun takaa. Ja karhu reitin toisella puolella!


Tila vitriinissä loppui, mutta luontopolku jatkuu, sen näkymät voi jokainen teistä katsojista muodostaa itse, mukavaa retkeilyä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti