torstai 9. heinäkuuta 2020

Hatuntekijän teekutsut

Näyttelyssämme on kaksi satuteemaa, toinen tuo peikkomaailma edellisestä postauksesta, toinen perustuu Lewis Carrollin satuun Liisa Ihmemaassa, sieltä kohtaus Hatuntekijän teekutsuista. Tällä kertaa teekutsuista on tainnut kulkea huhu kauas, niin paljon ihan uutta porukkaa näyttää saapuvan.


Teekutsuille tein pitkän pöydän ja kerhokavereiden avustuksella täytimme sen kakuilla. Pöydän yläpuolelle puolisoni löysi komean karahkan ja sen päälle viritin kerhokaverilta saadun köynnöksen ja toiselta saadut lyhdyt. Ja sitten runsaasti eri satujen hahmoja ja ihan muitakin tulijoita.

                       Kirjan hahmoista tein Hatuntekijän ja Liisan, kerhokaveri teki Valkoisen kanin.



Pöydän ympärille sitten niitä innokkaita vieraita. Peppi Pitkätossu Herra Tossavaisen kanssa ja tietenkin Pikku Ukon selässä. Kolme iloista rosvoa, Kasper, Jesper ja Joonatan, ovat ottaneet mukaansa lemmikkinsä, leijonan. Sille näyttää kakku maistuvan!

                                                          Kerhokaveri teki Irvikissan

Toukka on neulahuovutettu ja polttaa vesipiippua istuen sienen päällä.

Sienten reunustamalla tiellä saapuu runsas joukko innokkaana maistamaan pöydän antimia.
(Tunnistat ehkä Nemon, Olafin, Ihaa-aasin, ja Muumimamman)

 Noita hiippalakkeineen ja runsas hiiriporukka, osa kävellen ja osa on hypännyt kuorma-auton lavalle!





Onpa yksi mummokin omenakoreineen reippaasti astelemassa paikalle.
(Kerhokaverin tekemä)


                                            Hei, minä olen siis Olaf (Frozen-hahmo siis)

                                                            Herra ja rouva Tammihiiri

                       Tämä peikkoherra on pukeutunut parhainpiinsa, oikeen silkkipaitaan.
                          (Kerhokaverin tekemä)


 Ehtipä Nalle Puh myös lopulta paikalle, huh huh, tulikohan hänelle kiire (kerhokaverin neulahuovuttama)

 Sienten lakit olen neulahuovuttanut ja jalat isoissa sienissä ovat finnfoamia, pienissä pullonkorkkeja tai pieniä styrokspalloja.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti