lauantai 12. heinäkuuta 2014

Pihamaata ja seinillekin jotain

Hiiritalon pihamaa on edistynyt hieman, kun kylänväki kuuli, että apua tarvitaan, sitähän alkoi tulla. Matias ja Johannes rakensivat puuliiterin (puut on vielä pilkkomatta), keinun lapsille ja uusivat portaita. Toiset toivat kuka kukkasia, kuka ruukkuja ja hyllykkökin ilmestyi terassille. Kun sisätiloja saadaan vielä hieman kunnostettua, hiiriperhe voidaankin jo kutsua sinne.

 Katolle on tullut tuikitarpeellinen piippu. Sen päällä... hups... nyt taitaa tulla ongelmia...

Linnunpöntöt oottavat asukkaita...

 




 


Olen monta, monta vuotta sitten tehnyt savesta pieniä ruukkuja ja kannuja, tänne ne sopiikin parhaiten. Jokunen ruukku on myös matkoilta tuotuja. Kivetkin ovat tarttuneet mukaan esim. Gotlannista. (Islannin laavakivet pitäiskin löytää jostain kaapin kätköistä ja Gotlannin rannoilta kerätyt fossiilikivet, piha alkaa jo pursuta, mutta minä haluankin, että nukkekodin piha + sisätilatkin ovat pullollaan roinaa..) Pihan kunnostus siis jatkuu vielä. Kunhan takat (neljä) on saatu tehtyä ja hella + uuni, hiiriperhe voidaankin kutsua uuteen kotiinsa. Vielä pari viikkoa...

1 kommentti:

  1. Ihana talo! Tässä on sellaista merenrantatunnelmaa kun on isot ikkunat ja parvekkeet.

    VastaaPoista