sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Uutta rintamamiestaloon

Nyt on kuistin huonekalut ym. liimattu paikoilleen, enää ei ole paluuta. (Pakko liimata, muuten saa joka hetki olla asettelemassa karanneita esineitä paikoilleen). Nyt on rakennusnainen käynyt taas paikalla, yläkertaan on ilmestynyt vessa + kylppäri ( tai paremminkin nurkkaus ja ovi sinne, tuleeko koskaan sisustusta, aika näyttää, nurkkaus on irrotettavissa ja sen voi sisustaa myöhemmin, tosin sinne on aika vaikea nähdä, joten ehkä ovi pysyy kiinni). Huoneen tapetti alkaa olla lopussa, seinässä näkyy jatkokohta, mutta ei se haittaa, seinälle tulee myöhemmin kuitenkin tauluja ym. Hormi jatkuu tuossa valkoisena pölkkynä ja ovi naisten huoneiden väliin on vielä laittamatta, pitäisi sahata reikä.



 Olohuoneeseen on ilmestynyt pönttöuuni, vessapaperirulla päällystetty tapetilla ja maalattu.
 
 

 Yläkerran huoneeseen tulee lukunurkkaus innokkaille lukijoille, naiset eivät ole kovinkaan järjestelmällisiä, kirjahylly on aika sekaisin. (Kirjoja olen tehnyt kymmeniä, pienen pahvipalasen ympärille vaan kansipaperi, koko on niin pientä, ettei niitä pahemmin auota kuitenkaan.)


 Talo näyttää nyt tältä (keittiö ei näy). Porrasaukko yläkertaan pitäisi sahata. Katto tekemättä. Verhot askarruttaa...Nojatuoleja ja pöytiä puuttuu. Keittiö kesken. Ja PALJON kaikkea pientä vielä... Ja ne asukkaat tietenkin. Haluan ne sinne, vaikka tiedän, että ne ovat vielä monen manailun takana.


 Ja kun tein oven kuistin ja eteisen väliin, sattuipa mukavasti, kun aloin avata sitä. Ei aukea ei, ainakaan kuistin puolelle, pari milliä on kuistin lattia korkeammalla kuin eteisen, enkä aio ruveta korjaamaan. Saa ovi olla kiinni, tai avautua eteisen puolelle.

2 kommenttia:

  1. Onpa tullu paljon taas uutta. Oot kyllä aikaan saapa. Ja sullakin on täällä näitä ovia - ja vaikka kuinka ja paljon.

    VastaaPoista