sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Pientä edistystä rintamamiestaloon

Joulun jälkeen onkin hyvä palata rintamamiestalon kimppuun. Kuisti on saanut rappuset, ikkunalasit paikoilleen (jokainen ruutu leikattu ainakin kahteen kertaa pleksistä, ennenkuin onnistuin saamaan säröttömät reunat, varmasti olisi ollut näppärämpi konsti laittaa ikkunat kuin minun tapani tehdä, mutta teenpä miten teen)  ja hieman sisälle jo tavaraakin.

Tältä näyttää talo nyt kokonaisuudessaan:


Kuisti lähempää:

Kerttu ja Terttu ovat jo raahanneet tavaraa pihaan, odottavat kai pääsevänsä piankin muuttamaan...
Kerttu toi vanhan puusohvan, se saa mennä kuistiin, samoin kuin pieni Tertun tuoma pöytä. Rautakehikkohylly (no puuta ja pahvia se on) ei mahdu kuistille, se saa mennä jonnekin muualle. Kukkaruukut tarvitsevat kukkasensa (pakko kai on vaan ruveta harjoittelemaan niiden tekoa...)


Kuistin ikkunoissa on verhotkin. Mutta mutta... Ajatus oli ehkä parempi kuin lopputulos. Verhot on tehty vanhasta nenäliinasta, aika yltiöromanttinen lopputulos, menevät ehkä vaihtoon vielä. Tai no, ehkä talon naiset tykkää niistä enemmän kuin minä...


Kori pöydällä on tehty tammenterhon kannasta ja omenat viherpippuria.


Eteisen portaat ovat saaneet myös yksinkertaiset kaiteet. Aukko yläkertaan puuttuu vielä.


3 kommenttia:

  1. Näyttää todella hyvältä. Minä ainakin pidän kovasti kuistin verhoista!

    VastaaPoista
  2. Ai, ai, näyttääppäs ihastuttavalta. Raput on ihanat kaiteineen...
    Ja tuo kuisti...
    Ai miten hyvä idea nuo pippurit, pistänkin heti käyttöön, kiitos!

    VastaaPoista