perjantai 26. heinäkuuta 2013

Uutta pukkaa

Tässä epämääräinen kasa uutta ainesta. Siitä pitäisi tulla jotain, saa nähdä, miten akan käy, koko on nimittäin 1:48! Siis se minein minulle (varmaan).

Yleensä tekemäni jutut ovat  oman pään ihmeellisyyksiä, mutta nyt tähän on minulla aivan oma malli. Kesän alussa kävin kirjastossa ja lainasin sieltä tämän kirjan.

 Kirjan talot ovat siis  vanhaa englantilaista mallia, kokoa 1:24 ja mitat tuumissa. Haluaisin kovasti tehdä tuon alareunassa oikealla olevan kaupan ja siihen liittyvät asunnot viktoriaaniselta ajalta. Tulin vain siihen tulokseen, että liian iso, siispä puolittamaan. Puolitapa tuumia, kun sentitkään ei oikein suju. Aikani pähkäiltyäni mittoja tein löydön: minullahan on kiinalainen viivoitin, jonka toisella puolella on tuumamitat! Helpottui kummasti, mutta kyllä nuo 5 7/8 osaa tai 4 3/8  on ihan tarpeeksi vaikeeta näin kesällä, kun aivot ovat narikassa.
Siis tarkkaa jäljentämistä, ei omia päähänpistoja. Ja englannin kielestä kääntämistä (hyvää kertausta!)


Katto-osa tulee varmaan kiinteästi kiinni, mutta kovasti olen aikeissa tehdä huonekalujakin tuonne. Valmistuu varmaan vuosikymmenen päästä, kun kohta aion käydä taas rintamamiestalonkin kimppuun.

Kiitokset kaikille neulekahvila  "Nurja Silmukassa" käväisseille ja mukavista kommenteista kahvilasta sen eri vaiheissa. Toivottavasti väkeä käy niin paljon, että pysyy toimivana ainakin pari vuotta! Ja uusia lukijoitakin on ilmestynyt, tervetuloa!

1 kommentti:

  1. On huisi! Ja haastetta, mutta kyllä palkitsee, kun on saanut sen valmiiksi!

    VastaaPoista