tiistai 27. helmikuuta 2018

Hiiri neulahuovutuksella ja nukkeja

Pitkästä aikaa kokeilin taas neulahuovutusta ja lempieläin eli hiiri. Kun ei ollut sopivan väristä villaa varpaisiin, tein ne huopakankaasta, jonka kovetin erikeeperillä. Hiiriherra tällä kertaa.

Ja tietysti myös nukkeja ja taas vanhoja, kuinkas muuten. Yritin tehdä tosi vanhoja, sellaisia  80 - 95 vuotiaita :).
                                                     Tämä herra sai nimekseen Aarno.


 Ja rouva on Helvi, puettuna silkkikashmirneulepukuun. Ja kangas tähän vaatteeseen löytyi jo poisheitetystä neulepuserosta, sen hihasta.

                                               Aarnolle kätköistä paita, housut ja villatakki.

Lapsenlapsen kanssa teimme yhdessä nukkeja hänen talvilomallaan, vasemmanpuoleinen on hänen tekemänsä (lapsi on 10 vuotias). Hieman autoin vartalon teossa, muuten selvisi pelkillä ohjeilla.

Yksi lapsinukke sai kengät. En koe olevani oikein kenkien tekijä, mutta pitihän kokeilla. Hieman isoille näyttää, muta pienemmät ei olisi menneet jalkaan :).

1 kommentti: