sunnuntai 15. huhtikuuta 2018

Severin kotona

Aloittelin lähes kaksi vuotta sitten rakentamaan Severille taloa, mutta kovin hitaasti se on edennyt, monta muuta projektia tuli väliin. Nyt muutaman päivän olen viettänyt rakennustyömaalla, sisältä alkaa olla melko valmista (ainahan sinne uutta ilmaantuu tietenkin). Talon eteen aattelin tehdä seinän, jonka saa nostettua pois, kun pitää päästä sisätiloihin. Homma on vielä kesken, mutta jotain tällaista siitä tulee. Etuseinän eteen tulee kapea terassi, jolloin alhaalla oleva lista, johon seinä menee sisään, jää muun rekvisiitan alle piiloon. Tästä enemmän myöhemmin.


Palataanpa sisälle. Koko talo ensin ilman valaistusta.
                                                                   
     Ja sitten valaistuna, kuvissa valot vääristää värejä.

Sitten hieman lähempää kuvia, ensin yläkertaa, jossa on Severin olohuone, nukkumistila sekä pieni lukunurkkaus. 



Aukko kuvassa keskellä on portaiden aukko, kaiteet puuttuu, toivottavasti Severi ja kaverit osaavat olla varovaisia. Kyllä ne kaiteet tulevat, joskus.



Alakerrassa on eteinen ja keittiö. On siellä vessa-pesuhuonekin. mutta se on vielä täysin laittamatta.

Kaiteet portaikosta puuttuvat vielä, no Severi osaa mennä varovasti .

                 Severi peilaa, hmm, oiskohan aika leikkauttaa tuota tukkaa. Äh, antaa hulmuta vaan.


Keittiössä näyttää tältä, penkki pitää pöydän ääreen saada, kun niitä vieraita näyttää kovin usein olevan jopa syömässä tai ainakin kahvittelemassa. (Ai niin, ei oo kahvinkeitintäkään vielä)




 Suuri punainen kaappi on lähes 40 vuotta sitten valmistunut, mieheni tekemä. Tämä Severin koti on sille oikea paikka (samoin yläkerran keinutuoli)

Jahas, Severi on näköjään saanut pari kylän miestä vieraaksi, kuinkas muuten.


(Severi on eläkkeellä oleva biologi, vaimoa ei näytä olevan)

1 kommentti:

  1. A very warm and cosy home for Severi. He must feel pleased to have his friends over for a visit, and to be able to entertain them in style. :D

    VastaaPoista