lauantai 27. tammikuuta 2018

Uusi yksiö Vapriikin museoon Tampereelle

Minulla on ollut kohta kaksi vuotta yksiö Tampereella Vapriikin museossa, osana Nukkekotiyhdistyksen kerrostaloa. Kerrostalo jää museoon vakituisesti, mutta minä päätin vaihtaa  yksiön uuteen. Tätä uutta yksiötä olen tehnyt pari viime kuukautta, nyt se alkaa olla valmis eikä yhtään liian aikaisin, se pitää nimittäin toimittaa maanantaina museoon.
Tästä tuli hyvin erilainen sisustukseltaan kuin edellinen, siellähän asuu boheemisuuteen taipuvainen nuori Sandra, hyvin värikkäässä ja no, ei kovin siistissä kodissa.

Tässä on Katariina Kallio, uuden yksiön onnellinen asukas.
Katariina on viisikymppinen biologi. Hän on työskennellyt kymmenisen viime vuotta kaukana Suomesta, Galapagossaarilla Darwinin tutkimusasemalla, ja siellähän tutkitaan erityisesti jättiläiskilpikonnia. Nyt hän on palannut Suomeen ja asunut pari kuukautta tässä pienessä yksiössä.

Pieneen yksiöön mahtuu vain tärkeimmät huonekalut. Kirjakaruselliin tärkeät kirjat, Katariina lukee mielellään, monenlaista kirjallisuutta. Työpöydät tarvitaan myös, nyt Katariina kirjoittaa julkaisuja ja artikkeleita lehtiin. Koska ompelu kuuluu harrastuksiin, tarvittiin pöytätilaa vielä ompelukoneellekin.

Työpöytien yläpuolelle hän laittoi kuvia Galapagossaarten eläimistä, suuri kilpikonnakuva tärkeimmästä tutkimusaiheesta ja muita alueen kuuluisia eläimiä. 

 Yksiöön ei mahtunut sekä sänkyä että sohvaa, niinpä Katariina päätyi vuodesohvaan. Värikäs torkkupeitto on hänen itsensä virkkaama.

 Mitähän Katariina mahtaa neuloa?

Tauluja pitää olla, niistä Katariina tykkää, siskontytön maalaama luolaeläintaulu on kaikkein mieluisin.



Tässä vielä olo/makuuhuone kokonaisuudessaan.

Keittiö on myös pikkuruinen, mutta eipä yksi ihminen niin suuria tarvitse.
 
 
 
Vessaan mahtuu juuri tärkeimmät. Oma pyykkikone piti saada mahdutettua, onneksi vessassa oli vain suihku ennestään. Vessan sininen värimaailma poikkeaa hieman muista huoneista, mutta se ei Katariinaa haittaa, sinivalkoinen on ihan kelvollinen, tuumii hän. Oranssi-vihreäraitaisesta matosta saatiin pieni väripilkku vessaan. Katariinalla näyttää olevan kovin siisti vessa, irtotavaroita ei kuljeksi lavuaarin reunalla eikä lattialla.

Eteiseen pääsee kurkistamaan vain keittiön oviaukosta sitten, kun se tulee paikalleen kerrostaloon. Nyt vielä käytävän oviaukosta näkyy, kun ovea ei vielä ole.

 
 
Tässäpä minä nyt istun, Katariina Kallio. Viikonloppu alkamassa, villasukat jalassa, kirja odottamassa, televisiosta tulee varmaan jotain kivaa katseltavaa illalla. Tai sitten, pitäisikö kutsua naapuri iltakahville?

Yksiössä on lähes kaikki itse tehtyä, olo/makuuhuoneen liukuovilipaston olen saanut samoin kuin kangastyynyt sohvalla ja nojatuolissa (virkatut minun tekemiä). Villasukat Katariinan jalassa ovat taitavan Maijan kutomat. Vessan pytty ja lavuaari kuuluivat pakettiin. Galapagossaarten kuvat ovat minun ottamiani, luolaeläinmaalaus on pienennetty tyttäreni maalaamasta taulusta.

4 kommenttia:

  1. Viihtyisä yksiö Katariinalla!

    VastaaPoista
  2. Your space planning skills are Marvelous! I like the way you have made a very compact apartment, function logically and comfortably- Well done! And I'm certain that Catherine is Very happy to be able to live here! :D

    VastaaPoista
  3. Näyttää oikein kodikkaalta ja viihtyisältä. Katariina ja mun rintamamiestalon asukas Terttu ovat kollegoita, biologeja molemmat. Siksi kai tuntuu tuo Katariina kovin tutulta. :) Katariinalla on kyllä ollut paljon värikkäämpi ja mielenkiintoisempi työ, Terttu on ollut biologian opettaja (ainakaan en muusta tiedä). :D

    VastaaPoista