perjantai 6. tammikuuta 2017

Näin teen neulahuovutuksella eläimiä

Laitan tähän kuvien kera minun tapaani tehdä huovutuseläimiä, ammattilaiselle tapani ei ehkä ole se oikea. Tänään tein yhden ponin lisää.

Huovutusvillan lisäksi tarvitaan neulahuovutuksessa tietenkin huovutusneula, näin pieniin juttuihin käytän kaikkein ohuinta neulaa. Huovutusalustaksi tarvitaan esim. vaahtomuovipalaa. Liian kovaa ei kannata neulalla pistellä, se katkeaa aika helposti. Ja sormiakin kannattaa välttää laittamasta tielle.

Laitan ponin vartaloon palan jotain muovia jostain paketista, se on sen verran pehmeää, että neula ei mene siitä rikki. Muotoilen sitä hieman vartalon mukaiseksi.(Tuo vieressä oleva pala ei ole muotoiltu, tosin en sitä paljoa muotoile). Vartalon mallin katsoin netistä, etsin sieltä ponin sivukuvan, kopioin sen power pointiin ja pienensin tai suurensin sitä kokoon 1:12. Piirsin sen sitten paperille. En ole oikeassa elämässä missään tekemisissä hevosten tai ponien kanssa. Poneilla näyttää olevan melko tukeva tuo vartalo, maha vähän pömpöttää ja selkä notkolla, kaula suht tukeva ja jalat lyhyet. No ponejakin on monenlaisia.

Kaulaa ja päätä muotoilin hieman askartelupunoksella, jalkoihin käytän piippurassia sisälle.


 Villaa on kääritty ja  tökitty muovimöykyn ympärille. Jalat jo osapuilleen paikoillaan ja villan kanssa kiinnitetty vartaloon. Etujalkoja työnsin hieman tuon muovin sisään yläosasta.

 Kaulaan ja päähän laitoin hieman vanhojen tyynyjen sisältä otettua vanua ja kieputin hieman lankaa ympärille.
 Tässä vaiheessa ei kyllä arvais poniksi.

 Halusin valko-ruskean ponin, joten nyt ruskeaa tikuttelin valkoisen villan päälle.

 Jalat on oikeilla hevoseläimillä hoikat, mutta näillä villaisilla väkisin paksummat, mutta jotenkin ne sopii tähän tapaan tehdä eläimiä.
Villaa kannattaa tökkiä aika tiukaksi ja samalla muotoilla vartaloa.

 Kavioihin laitoin tällä kertaa harmaata villaa. Turpa sai mustaa villaa.
No eihän näillä oikein kavioita ole, hmmm.

 Korviin menee tosi vähän villaa, osa kannattaa jättää roikkumaan, sillä kiinnitetään korva päähän.

 Minulla ei ole oikein mitä laittaa harjaan ja häntään, löysin tuollaista karvakangasta kätköistäni ja se saa toistaiseksi kelvata. Oikeastaan omasta mielestä se sopii ihan kivasti näille. Mohairia ostin ennen joulua, ehkä sitä pitää taas yrittää laittaa, on aika ikävä materiaali käsitellä.

 Kaviot vois vielä kehitellä jotenkin eroamaan jaloista. Pitää miettiä. Silmät vielä päähän pienen pienestä villatuposta. Sieraimet vois myöskin tikuttaa. Ehkä suuta. Tällä ei ole.
Maha olis ehkä saanut vähän pulleampi olla ja selkä notkompi, kyllä ne vähän onkin lopulta verrattuna tähän vaiheeseen.

Uusin ponini pääsi kavereiden jatkoksi.




6 kommenttia:

  1. Näyttää niin helpolta. Kun sen osaa!
    Hienoja heppoja!

    VastaaPoista
  2. Hyvät ohjeet:) Kyllä nuo ihan poneilta näyttävät, hyvin onnistui. Olisiko ohuesta pahvista, esim. muropaketin pahvista kavio materiaaliksi? Sitä olisi helppo taivuttaa jalan ympäri ja ja muotoilla, harmaa/ruskehtavaa maalia päälle...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahvia vois ajatella tai sitten ohutta nahkaa. Täytyy kokeilla joku päivä.

      Poista
  3. Hienosti olet onnistunut:) Oletko nähnyt tämän videon. Tuli vastaan sattumalta. Siinä on mukana hieno valkoinen hevonen. En tiedä, mistä kaviot on tehty, mutta kannattaa katsoa,josko saisit ideaa omien poniesi kavioihin.
    https://www.youtube.com/watch?v=B-ptAC_Sleg

    VastaaPoista
  4. Aivan ihania, olet todella taitava! Itse olen tehnyt vain pari kissaa, mutta se on taito, jota haluaisin osata paremmin.

    VastaaPoista
  5. Todella ihania poneja :)
    Ahkera olet ja kiitos välivaihekuvista !
    Itse olen yhden minikoiran huovuttanut ja tiedän että ei ole helppoa :(
    T. Onnellinen ponin omistaja <3

    VastaaPoista