maanantai 19. joulukuuta 2016

Kyläilyä Severin kodissa

Severi on innoissaan uusista tuttavuuksista, kylällä asuu monta samanikäistä ukkoa, joten heitä voisi näin joulun alla kutsua laulamaan joululauluja ja syömään joulupuuroa.

Severi on jo laittanut joulukuusen ja jotain muutakin pientä jouluntuntua tuomaan.

 

Nyt vieraita tulee niin paljon, että paras viedä osa olohuoneen tavaroista toisaalle, että kaikki mahtuisivat istumaan.

Jaakko saapui viimeisenä ja ihmettelee, minne istumaan. Jostain on Severi haalinut lisää istuimia, kyllä kaikki mahtuu, kun sopuisasti ollaan.


 


Severi ottaa kitaran kainaloon ja aloittaa

Jouluyö, juhlayö
päättynyt kaikk' on työ

Ja kaikki yhtyvät lauluun, sillai miehekkään möreästi.



 Paavo rakastaa joululauluja - niitä voisi laulaa vielä joulun jälkeenkin.





 Reiska ei tunne oloaan kovinkaan mukavaksi tonttulakki päässä, mutta Mannelle sopii kaikki, KAIKKI!

Kun on laulettu piiitkä tovi, alkaa nälkäkin kurnia vatsoissa. Severi on keittänyt ison kattilallisen joulupuuroa ja niinpä porukka siirtyy (vielä keskeneräiseen) keittiöön pöydän ääreen. Tiukkaa tekee taas mahtumaan, kun on seitsemän raavasta miestä. 





 NÄIDEN HERROJEN MYÖTÄ TOIVOTAN KAIKILLE OIKEIN HYVÄÄ JOULUA JA ONNEA VUODELLE 2017

5 kommenttia:

  1. Olipa kiva poppoo postauksessa ja kitarakin otettu esille jouluisissa merkeissä ^_^ !
    Oikein ihanaa Joulua myös sinulle ja Uutta Vuotta 2017 <3 !

    VastaaPoista
  2. kiitos kivasta postauksesta ja toivotuksista. Terveiset ja hyvän joulun toivotukset myös lemppariukolleni Severille

    VastaaPoista
  3. Voi että, tämäpä oli kiva tarina ja miten hellusia ukkoja! Hyvää Joulua vain heille kaikille <3

    VastaaPoista
  4. Onpas varsinainen hyvän mielen postaus :) Severillä itsellään ja ukoilla oli hauskaa ja minuakin nauratti aika tavalla, kun katselin ukkoja.
    Hauskaa Joulua myös Sinulle ja Uutta Vuotta 2017!

    VastaaPoista
  5. Onpa mahtava ukkokööri toivottamassa hyvää mieltä :)
    Samoin teille kaikille.

    VastaaPoista