sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Kuisti rintamamiestaloon

Olipa hauska kuulla viime postauksen kommenteista koskien portaita, että ne olivat ihan kuin 1:1 taloissa, siksi, kun minulla ei ole omakohtaista kosketusta lainkaan rintamamiestaloihin, ehkä olen joskus vieraillut sellaisessa, mutta siitäkään en ole aivan varma. Noiden portaiden sijoittelussa oli hirmuinen pähkäily, mutta noin ne nyt saavat olla.

Ja sitten kuisti, sitä olen viime päivät hartaudella väsännyt ja kyllä työtä onkin riittänyt (epäilen jo, että teen kaiken niin kantapään kautta, että vie moninkertaisesti aikaa). Vielä sokkeli, rappuset ja katto laittamatta, ehkä oven värityskin muuttuu, vaikka halusin siitä alunperin tuollaisen hieman harmahtavan sinisen, nyt se hiukka riitelee muun värimaailman kanssa. Tuumaillaan. Niin ja ikkunat ovat vielä pelkkää reikää, saan niihin ohutta pleksilasia pikapuoliin. Muutama kuva tästä vaiheesta.

Ulkoapäin. Kuisti on aika suuri, alunperin olin ajatellut puolittaa sen ja laittaa kylpyhuone + WC:n toiseen puoliskoon, mutta niin se vaan mieli muuttuu. (Ne tulevet sittenkin yläkertaan).



 Kovasti pohdinnassa on ollut, miten katsella sisälle. Tämän hetkisen päätöksen mukaan se tapahtuu seuraavasti:
Kuisti tulee lopulta kiinteästi kiinni etuseinään, kunhan sisustus valmistuu. Ikkunaton seinä on avattavissa osittain, kuten alemmista kuvista käy ilmi.

 Yksi seinä on tehty suoraan talon seinään. Siinä olikin taiteilemista, että sai kuistin ja talon seinän osumaan saumattomasti yhteen. Tietenkin oli vetänyt rimaa liian alas seinään, onneksi se lähti helposti pois, muutan olisi jäänyt ikävä rako kuistin ja seinän väliin.


 Kuistin sisällä on lattia ja paneeli (Bilteman tikkuja ja kahvitikkuja) maalattu ulkoseinän maalilla, se kun alkoi uhkaavasti jämähtää purkkiin, piti saada kiireesti käyttöön. Hieman muuta talon tapettivalikoimaa räväkämpi tapetti on jotain askarteluun tarkoitettua ohutta pahvia.



Sittenpä pääseekin siihen mukavimpaan vaiheeseen eli sisustuspuuhiin :)

4 kommenttia:

  1. Olet kyllä nähnyt vaivaa tämän suunnittelussakin sekä toteutuksessa. Oi miten hieno ratkaisu - ja toimiva. Nyt pääsee kivasti katselmaan ja sisustamaan.
    Hienot värit ja ihana tapetti ja panelointi.
    Tykkään eri kovin koko jutusta. Hieno!

    VastaaPoista
  2. Kaunis talo ja hieno kuisti. Tykkään värimaailmastasi tapeteissa ja talon seinissä tosi paljon.

    VastaaPoista
  3. Una preciosidad, esta saliendo todo fabuloso.
    Un abrazo.
    Yolanda

    VastaaPoista
  4. Kaunis talo! Ja minäkin tykkään kovasti värimaailmasta!

    VastaaPoista